maanantai 27. tammikuuta 2014

Kotona työskentelemisen iloja.

Yrittäjyyden ja kotona työskentelemisen hyviä puolia on työajattomuus, tai se että aikataulut voi päättää itse. Aamulla voi esimerkiksi paistaa sämpylöitä. Suosittelen kokeilemaan leivän kylmäkohotusta yön yli jääkaapissa. Taikinaan voi myös laittaa kaikkea jännää, kuten nokkosta ja siemeniä. Kaikkea mitä nyt sattuu kaapista löytämään.

Aloitin työskentelemällä kotona, koska siitä ei tullut aloitusvaiheeseen suuria kuluja. Sittemmin olen huomannut sen sopivan minulle ihan hyvin. Pitää vain pystyä johtamaan itseään sen verran, että tulee oikeasti myös tehtyä niitä työasioita. Tietynlainen tunnollisuus ja ahdistuneisuus tekemättömistä asioista saattavat olla myös hyviä piirteitä. Osuuskunnan henkilöjäsenenä kotona olevan työhuoneen saa vähennettyä henkilökohtaisessa verotuksessaan, mikä on aina plussaa.

Jotta minusta ei tulisi pelkästään kotona kaiken aikansa viettävää mökkihöperöä, käyn myös tekemässä myymälävuoroja Ateljeekatu osuuskuntamme myymälässä Kehräsaaressa. Osuuskunnan tiloissa pystyy myöskin tekemään mukavasti isompia painokangastöitä. Kausittain työ on hyvin liikkuvaista, joten näin tammikuussa on ihan mukava olla välillä kotityöhuoneellakin suunnittelemassa uusia tuotteita, sämpylöitä mutustaen.

torstai 9. tammikuuta 2014

Taas yksi vuosi lisää.

Viime vuoden tammikuussa tein jotan tavallisesta poikkeavaa, ja tein kuukauden sijaisuuden kansalaisopistossa pohjanmaalla. Kun kysyttiin, niin ajattelin että miksipä ei. Lasten ja nuorten käsityökoulun ja aikuisten kudontapiirin vetäminen oli mukavaa vaihtelua. Kyseinen paikka on myös ollut suuri vaikutin sille, miksi alalle olen lähtenyt. Samalla kuitenkin oli hoidettava tammikuun Nunnun työt, mutta vähän pienemmällä vaihteella. Tammikuu sisältää myös työhuoneen kaaoksen taltuttamista.

Keittiöpyyhkeet.
Helmi- ja maaliskuussa neuvoteltiin uusista jälleenmyyjistä, ja lähetettiin useampi paketti Nunnun-tuotteita matkaan. Piti myös aloittaa suunnittelu kuluvan vuoden messu- ja myyntitapahtumista. Puhumattakaan uusien tuotteiden suunnittelusta. Protoja, värikokeiluja, materiaalin metsästystä ja hankintoja. Kokeiluja ja lopulta onnistumisia.

Huhtikuussa viriteltiin alkuun Ateljeekatu osuuskunnan yhteistä nettikauppaa. Osallistuin Designtoriin Pakkahuoneella, jossa Nunnun tuubihuivit ja keittiöpyyhkeet pääsivät ensimmäistä kertaa messumyyntiin. Tampereen Taidesuunnistukseen osallistuttiin osuuskunnan voimin.

Toukokuu kului jälleenmyyjien täydennyksien, asiakastöiden ja alihankinnan parissa.

Atomin tohveleita valmistumassa.


Aloitin kesäkuussa yhteisen projektin Mainostoimisto Atomin kanssa. Projekti oli haastava, mutta muistelen sitä lämmöllä. Nunnun tuotteet olivat kesän ajan mukana Suttisen Tilan vinttipuodissa. Yhteistyö lähiruuan ja käsityön välillä toimii mielestäni hienosti. Metsä-laukku ja tohveleita kuvattiin kesäkuun ET-lehteen.

Heinäkuussa Atomin tuotteet valmistuivat. Tein pitkää päivää, sillä osallistuin myös Särkyneen sillan markkinoille Ilmajoella. Pitkiin päiviin vaikuttivat myös takkuavat ompelukoneet, jotka eivät halua tehdä yhteistyötä silloin kun sitä eniten tarvittaisiin.

Aamulehti.
Tapahtumien yönä elokuussa olin mukana Verkarannan Käsityöläisten torilla. Elokuussa oli myös Design On Tampereen järjestämä Designtori. Tällä kertaa uudessa paikassa Sorin aukiolla. Nunnun Metsä-kuosiset leukakukkarot pääsivät näkyville Aamulehdessä.

Syyskuussa alkoi tuotevaraston kasvatus loppuvuotta varten. Aloitin myös joogan, jolla käsityöläisyyden mukana tulleet selkä ja niska jumit hieman helpottivat. Sain uuden tuttavan japanista, jonka kanssa virittelen yhteistyötä. Allekirjoitin myös oppisopimuspaperit. Oppisopimuskoulutuksen aikana kehitän omaa yritystäni omassa yrityksessäni. 

Seinäjoelta.
Seinäjoen Käsityömessut olivat heti lokakuun alussa. Ne ovat tapahtuma mitä odotan. Tälläkin kertaa vieressäni oli sama taidekeramiikan tekijä, jonka kanssa aika kuluu mukavasti pitkinä messupäivinä. Kun messuja kiertää yksin, on mukavaa että joku voi vahtia omaa osastoa silloin kun joutuu itse lähtemään johonkin. Paikka on varauksessa taas ensi vuodeksi.

Marraskuussa koittivat Tampereen Käsityömessut. Olimme isommalla porukalla yhteisosastolla uudessa E-hallissa. Yhteisosastolla oleminen helpottaa messuviikonlopun sujumista, mutta omaa tuotemaailmaa on vaikea tuoda pienemmässä tilassa esille. Tein varauksen ensivuodeksi omasta osastosta. Kaikki liikenevä aika piti marraskuussa käyttää tuotevaraston tekemiseen.

Joulukuu eteni tutulla tavalla pitkänä työputkena ilman vapaapäiviä. On omat tuotetilaukset, alihankintatyötä, myymälävuoroja Ateljeekatu shopissa Kehräsaaressa ja tietysti kaikki myyntitapahtumat. Kävin Seinäjoella Rytmikorjaamolla ja ensimmäistä kertaa kaksi päiväissessä Designtorin joulussa Pakkahuoneella. Joululoma alkoi kaksipäiväisten Seinäjoen joulumarkkinoiden jälkeen.

Viime vuoden aikana Nunnun on saanut lisää jälleenmyyjiä ja yhteistyökumppaneita. Kasvatin myös myyntitapahtumien määrää, ja näyttää siltä että kuluvana vuonna niitä tulee läpikäytyä vielä lisää. Aiemmista vuosista oppineena aloitin tuotevaraston valmistuksen ajoissa, joka helpotti loppuvuoden kiirettä. Ensi kuussa Nunnun täyttää kolme vuotta, vaikka ei tunnu siltä että olisin tehnyt tätä jo niin kauan. Taas on nähty yksi vuosi lisää.