maanantai 2. toukokuuta 2011

Lakeus.

Pääsiäinen tuli vietettyä kotikonnuilla Etelä-Pohjanmaalla.

Hieman tamperelaistunut artesaani kaipaa välillä tilaa hengittää, ja laukeuksilta sitä löytyy. Siellä tajuan kuinka avaraan tilaan tottuneena ärsyynnyn välillä ahtaaseen kaupunkielämiseen. Missähän lie tähän alunperin törmäsin, mutta yksi tämän hetken suosikki sanontoja/hokemia on:

"Kaikkehen tottuu, paitsi puukkohon seljäs, ja siihenki tottuu, ku makaa vattallansa"




Vajaa vuosi sitten sijoitin kauan haaveilemaani järjestelmäkameraan. Nykyään elämme kameran kanssa jonkinasteisessa symbioosissa. Eniten taidan kuvata ns. ideakuvia, sillä suurin osa suunnittelemistani painokuoseista saa jotenkin alkunsa valokuvasta työstämällä. Lisäksi kuvaan maisemia, lähinnä näitä tasaisia kohtia joita lakeuksiksikin kutsutaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti